This is a free Purot.net wiki
  • View:

Etusivu

Osaava OPE 2016-2017

Osaava OPE jatkaa ONNI Keravan taiteilijakoulutus -hanketta vuosina 2016-2017. Hankkeen verkosto on laajentunut Keravan kaupungin lisäksi Järvenpään kaupunkiin ja Tuusulan kuntaan.

Osaava OPE toteuttaa verkostoon kuuluvien esi-, perusopetuksen ja lukion sekä taideoppilaitosten opettajille täydennyskoulutusta. Täydennyskoulutusmuodot ovat hankkeessa kehitetty opettaja-taideopettaja työparitoiminta sekä uuden opetussuunnitelman mukaisen opetuksen toteuttamista tukeva yhteiskoulutus.

Osaava OPE  hankkeen verkoston muodostavat:

  • Keravan kaupunki, Kasvatus- ja opetustoimi, esiopetusta antavat yksiköt, perusopetusta antavat koulut ja
  • Keravan lukio ja aikuislukio
  • Keravan kaupunki, Keravan opisto
  • Keravan Musiikkiopistoyhdistys ry, Keravan musiikkiopisto
  • Keravan kuvataidekoulun kannatusyhdistys ry, Keravan kuvataidekoulu
  • Keravan tanssi- ja liikuntayhdistys ry, Keravan tanssiopisto
  • Tuusulan kunta, kasvatus- ja sivistystoimi, esiopetusta antavat yksiköt, perusopetusta antavat koulut, lukiot
  • Tuusulan kunta, Tuusulan kansalaisopisto
  • Järvenpään kaupunki, Lasten ja nuorten palvelualue ja Sivistyksen ja vapaa-ajan palvelualue, esiopetusta antavat yksiköt, perusopetusta antavat koulut, lukiot
  • Järvenpään kaupunki, Järvenpään opisto
  • Järvenpään kaupunki ja Tuusulan kunta, Keskisen Uudenmaan Musiikkiopisto

ONNI Keravan taiteilijakoulutus 2014-2015

Osaava ohjelman rahoituksen avulla Keravalla toteutetaan opettajien täydennyskoulutusta. Täydennyskoulutuksena opettajille tarjotaan ONNI työparitoimintaa. Se on lähikoulutusmalli, jossa koulutus tapahtuu luokassa. Toinen on vertaismentorikoulutus, joka toteutetaan yhteistyössä Osaava Verme -verkoston kanssa.

Keravan taiteilijakoulutus -hanke jatkuu ONNISTU JA INNOSTU (ONNI) - Keravan taiteilijakoulutus -hankkeella. Keravan kaupungin kasvatus- ja opetusvirasto on saanut valtionavustusta opetustoimen kehittämiseen vuosille 2014-2015.

ONNI-hankkeen verkoston muodostavat

  • Keravan kaupunki: Kasvatus- ja opetusvirasto, esiopetusta antavat yksiköt, perusopetusta antavat koulut ja Keravan lukio ja aikuislukio

  • Keravan kaupunki: Vapaa-aikavirasto, Keravan opisto

  • Keravan Musiikkiopistoyhdistys ry : Keravan musiikkiopisto

  • Keravan kuvataidekoulun kannatusyhdistys ry: Keravan kuvataidekoulu

  • Keravan tanssi- ja liikuntayhdistys ry: Keravan tanssiopisto.

ONNI-hankkeen tavoitteena on rakentaa toimintamalli, joka motivoi opettajia  itsensä kehittämiseen vertaismentoroinnin ja opettaja-taideopettaja työparityöskentelyn avulla. Hanke tähtää toiminnallisten menetelmien omaksumiseen ja hyödyntämiseen opetuksessa. Erityisenä ryhmänä ovat vähiten koulutuksissa käyneet opettajat. Toiminnassa kiinnitetään huomiota nivelvaiheen opetustyöhön; esi- ja alkuopetuksen ja yläkoulujen ja toisen asteen yhteistyömallit ja rakenteiden luominen uusien opetussuunnitelmien työstövaiheessa. Lisäksi tehdään yhteistyötä taideoppilaitosten ja koulujen uusien opetussuunnitelmien työstössä. Hankkeen puitteissa järjestetään myös koulutuksia, joilla halutaan edistää opettajien työhyvinvointia ja lisätään ammatillista osaamista. Uusi hanke pohjaa aikaisemmasta hankkeesta saatuihin hyviin kokemuksiin.

Hanke hyödyntää sekä keravalaisten taideoppilaitosten että ulkopuolisten taideopettajien osaamista. Verkoston yhteistyökumppaneita ovat Vekara teatteri, Keski-Uudenmaan Teatteri (KUT), Keravan yrittäjät ry, Keravan sanataidekoulu, Sirkuskoulu Fanfaari (Keravan Opisto), Keravan museo, Keravan Taidemuseo, Nukketeatteri Sampo, Keravan kirjasto, M.A.D. Tanssimaisterit ry: Loikka tanssielokuvafestivaali ja Keravan seurakunnan iltapäiväkerhot.

ONNI-hankkeen ohjausryhmän muodostavat:

  • Pia Aaltonen, opetusjohtaja/Kasvatus- ja opetusvirasto
  • Kati  Airisniemi, opetuksen suunnittelija/Kasvatus- ja opetusvirasto, perusopetus
  • Heli Söderqvist, varhaiskasvatuksen suunnittelija/Kasvatus- ja opetusvirasto, varhaiskasvatus
  • Teija Leppänen, apulaisrehtori, päätoiminen taideopettaja/Vapaa-aikavirasto, Keravan Opisto
  • Saara Mesterton, rehtori/Keravan kuvataidekoulu
  • Nina Rissanen, rehtori/Keravan Musiikkiopisto
  • Irmeli Toiviainen, rehtori/Keravan tanssiopisto

 

Keravan taiteilijakoulutus 2012-2013

  • Keravan taiteilijakoulutus -hanke on Keravan kaupungin kasvatus- ja opetusviraston hallinnoima Osaava-hanke. Hankkeen muut toimijat ovat Keravan kuvataidekoulu, Keravan musiikkiopisto, Keravan Opisto ja Keravan tanssiopisto.

  • Osaava-ohjelma on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama määräaikainen, valtakunnallinen opetustoimen henkilöstön ammatillisen osaamisen kehittämisohjelma.

  • Keravan taiteilijakoulutus -hanke toteutetaan lukuvuonna 2012−2013 sekä syksyllä 2013.

Keravan taiteilijakoulutus -hankkeen puitteissa järjestetään hankkeessa mukana olevien oppilaitosten opettajille täydennyskoulutusta ja siten mahdollisuus kehittää omaa luovuutta ja pedagogisia taitoja. Hankkeessa myös rakennetaan eri oppilaitosten ja opettajien välille yhteistyötä. Tavoitteena on välittää koulutuksen hyöty oppilaille ja eri-ikäisille opiskelijoille opetuksen laatua kehittämällä yli oppilaitosrajojen.  Erityisenä kohderyhmänä hankkeessa ovat pää- ja sivutoimiset opettajat sekä yli 55-vuotiaat ja vähemmän koulutukseen osallistuneet opettajat Osaava-hankkeen 2012–2013 painopistealueiden mukaisesti.

 

Tervetuloa Osaava-koulutuksiin!

Toivottaa Keravan taiteilijakoulutushankkeen ohjausryhmä:

  • Pia Aaltonen, vs perusopetuspäällikkö/Kasvatus- ja opetusvirasto
  • Kati Airisniemi, vs opetuksen suunnittelija/Kasvatus- ja opetusvirasto  
  • Mia Talikka, oppimiskeskuksen johtaja/Kasvatus- ja opetusvirasto
  • Teija Leppänen, apulaisrehtori/Keravan opisto
  • Saara Mesterton, rehtori/ Keravan kuvataidekoulu
  • Leena Mäkinen, vs rehtori/Keravan musiikkiopisto
  • Irmeli Toiviainen, rehtori/Keravan tanssiopisto  

 

Discuss & brainstorm

@mention   Formatting
If you write this... ...you get this
*text* text
_text_ text
[link text](https://www.purot.net) link text
#page_id #page_id
@username @username